04

Tatuoijat esittelevät töitään: Tältä näyttää Tampere iholla

Miksi Tampere halutaan ikuistaa iholle? Tähän kysymykseen ei löydy yksiselitteistä vastausta, mutta monta tarinaa.

Ville Kauppila/Putka Tattoo:

– Tampereella on ehkä monia muita pitäjiä enemmän luonnetta. Ehkä kaupungin värikäs historia on saanut aikaan sen, että Tampereella kotikaupunki määrittää identiteettiä vahvemmin kuin muualla. Tai sitten emme vain kuule tatuoinneista, jotka otetaan muiden kaupunkien kunniaksi.

Antti Rönkkö/Halo Tattoo Studio:

– Joko muistuttamaan synnyinseudustaan tai paikkakunnalle muuttaneille tunnustuksena uudelle kotipaikalle.

Veera Moberg/Takomo:

– Tampere, kuten monet muut synnyin- ja asuinkaupungit, tuntuu olevan monille hyvin rakas ja siitä ollaan ylpeitä. Näsinneula saattaa esimerkiksi vilahtaa suuremman kuvan taustoissa. Itse olen asunut aikuisikäni Tampereen Tammelassa. Olen siitä hyvin iloinen, myös ylpeä. Olen itsekin ottanut tästä rakkaasta kaupunginosasta itselleni kaksi tatuointia muistoksi.

Takomon Veera Moberg sai asiakkaaltaan Sami Kulmalalta ison pyynnön: Kulmala pyysi Mobergia tatuoimaan miehen ihoon tärkeitä paikkoja nuoruudesta ja aikuisiästäkin. Moberg aloitti työn talvella 2013 ja kuva oli valmis seuraavana kesänä. Kuvassa ovat Kulmalan synnyinkoti Lamminpäässä, nuoruusajan pihapiiri Kaukajärvellä ja Tammerkoski. Paikkoja yhdistävät suuret järvet. Kulmala kommentoi tatuoinnin merkitystä Mobergille: ”Kaikki on siinä hyvin. Kaikki on tässä lähellä”. Kuva: Takomo.​

Putka Tattoon tatuointiartisti Tunkki teki asiakkaalleen kollaasin Tampereen kuuluisista maamerkeistä. Mukana on Tampereen vanha suuntanumero 931. Kuva: Putka Tattoo.​

Soulmates never die -tatuointi on tehty Halossa huhtikuussa tänä vuonna. Kyse on kaveritatskasta, jossa yhdistyvät ystävyys ja Tampere. Kuvan on tehnyt Halon Antti. Kuva: Halo Tattoo Studio.​

Halon Antti teki tämän Tampere-tatuoinnin edellisen kuvan ottaneen henkilön kaverille. Kuva: Halo Tattoo Studio.​​

Näsinneula on yksi suosituimmista Tampere-aiheisista figuureista, joita tatuoijat tekevät ihmisille. Tämän kuvan Halon Antti teki tempauspäivänä viime joulukuussa. Kuva: Halo Tattoo Studio.​​

Tämän kuvan Halon Antti teki miehelle, joka muutti Porista Tampereelle. Hän halusi ikuistaa uuden kotikaupunkinsa ihoonsa.  Kuva on tammikuulta. Kuva: Halo Tattoo Studio.​

Edellisen kuvan miehen kädessä on myös hänen vanhan kotikaupunkinsa Porin vaakuna. Kuva: Halo Tattoo Studio.​​

Rahola-tekstin Takomon Veera Moberg tatuoi keväällä 2015. Viesti tatuoinnin ottajalta on: ”Mies voi lähteä Raholasta, mutta nyt ei Rahola lähde miehestä”. Mobergin asiakas halusi ottaa niin sanotun kotiseututatuoinnin. Kuva: Takomo.​​

"Supersankariselkä". Supersankarit lounastavat yläilmoissa taustallaan Tampereen siluetti. Kuten huomata saattaa, yksi supersankareista lukee Moro-lehteä. Tekijänä Takomon Veera. Kuvaa on tehty miehelle vuodesta 2013 asti ja se valmistui tänä vuonna. Kuva: Takomo.​

Takomon Veeran omaan rintakehään on tatuoitu valkohäntäkauris eli laukonpeura. Se on Pirkanmaan maakuntaeläin. Eläimen päätä reunustaa tammenlehtipeti. Veera kertoo, että kuva on hänelle omista tatuoinneista rakkain. Kuva on tehty Tautatassa ja on Jarno Kantasen käsialaa. – Rakastan Suomen luontoa ja eläimistöä, Veera kertoo. Kuva: Takomo.​

Mikä on hauskin tarina, joka liittyy Tampere-tatuointiin?

Kauppila: – Omistajamme Ile asui pari vuotta Sveitsissä ja kaikista maailman paikoista hän teki Tampere-aiheisen tatuoinnin siellä. 

Rönkkö: – Kerran tein walk-in-tyyliin pienen Tampere-tatskan naiselle joka keräili muistoja paikoista, joissa on vieraillut.

Moberg: – Ensimmäinen tekemäni Tampere-tatuointi oli harrikalla ajava jänis, suussaan porkkana, jota se sikarinomaisesti puristi hampaissaan, prätkätakkiin ommeltuna hihamerkki "931" ja taustalla Näsinneula. Yhtä kuvaa varten juoksentelin pitkin kaupunkia vesisateessa ottamassa asiakkaalle referenssikuvia muun muassa Tampereen patsaista ja tunnistettavista rakennuksista. Eräässä yläselässä olevassa kuvassa on rakennustelineellä eväitään syöviä supersankareita, joista yksi selaa Moro-lehteä. Taustalla ilmakuvaa Tampereesta. Olen myös päässyt tatuoimaan Tesoman vesitornin.